torstai 9. tammikuuta 2014

In my mind, in my head

Heissan taas pitkästä aikaa ! Ollut hieman taukoa tässä postauksessa, en ole vaan yksinkertaisesti nyt kykenyt kirjoittamaan. Mulla on ollut henkilökohtaisia syitä, jotka on nyt viime aikoina rajoittaneet tänne kirjoittamista.

Joulu siis tuli ja meni, me vietettiin rauhallisissa merkeissä joulua kotona perheeni kanssa ja käytiin hakemassa mummini syömään. Syötiin hyvin, kateltiin leffoja ja nautittiin toistemme seurasta. Mulla ei hirveästi jouluaatosta tullut kuvia, mutta laitan kuitenkin tuon vähäisen kuvasaldoni tähän.


Chinokin pääsi vihdoin tänne, mun 2 vuotias pikku chihu poika.


Tanskalainen joulupuuro on ehdottamasti mun suosikki ruoka jouluna ! Puuro on kylmää ja siihen on lisätty kermaa ja lisukkeena kuumaa kirsikkakastiketta, nami !

Uudenvuoden kuvat laitan myöhemmin vielä. 

Tein muuten muutamia ostoksia Ebayssä tossa jokunen viikko sitten taaksepäin. Tilasin nimittäin paidan ja kaksi hattua. Paita tulikin yllättävän nopeasti perille ja se on täydellinen ! Tässä pari kuvaa.



Love,

Marika

lauantai 21. joulukuuta 2013

We be all night, love, love

Lauantai-iltoja for everybody !  Päivä meni niin nopeasti, heräsin vasta kahdelta päivällä tänään ja siitä sitten elukoiden kanssa käymään eläinlääkärissä. Illalla kävimme vielä moikkaamassa rakasta mummiani<3 Mulla oli suunnitteilla värjätä hiukset tänään, mutta eihän sitä ehtinyt mitään tehdä. Laittelin kirpparikamoja kuntoon, pitäisi kaikki vaatekaapit vielä käydä läpi vaatteista, huh. Huomenna sitten saakin olla värjäyspäivä ja illalla illanistujaisiin ! 

Tilasin viime viikolla nellystä täydelliset kiilakorot, love at first seight. Kengät on Rebecca Stella for Nly mallistoa. Ja löysin uuden lemppari tuoksun Lexingtonilta.



Tässä edelliseltä viikolta kuvia:




Nyt illanviettoon !

 

Love,

Marika

sunnuntai 15. joulukuuta 2013

Baby when they look back up to sky, we'll be shootin' stars just passin' by

Ciao !

Tämä viikonloppu menikin aika nopsasti, eilen meillä oli hauska koti-ilta. Istuttiin pöydän ääressä drinksujen kanssa ja pelattiin ja naurettiin vedet silmissä.


Rakastan sunnuntaita, kun voi vaan rentoutua ja olla huoletta. Tänään olikin esimerkillinen sunnuntai aamu, nousin sängystä ylös vasta puoli kolmen aikaa, oli niin ihana makoilla ja katella sarjoja.

Päivällä sitten käytiin siskoni ja hänen poikaystävänsä kanssa ostamassa hyvät sapuskat illalle, tehtiin Caesar salaattia ja hedelmiä jälkkäriksi. Myöhemmin illalla värjättiin Minnan hiukset, lopputuloksesta tuli hyvä ! ;)

Tässä päivän asukuvaa,



 

 

 
  


Hyvää yötä kaikille !

Love,

Marika

lauantai 14. joulukuuta 2013

Say my name and every color illuminates

Good morning !


 
Tänään koittaakin erityisen kiva päivä mulla, nimittäin pääsen jäälle taas ! Olin kaksi viikkoa sitten luistelemassa ensimmäistä kertaa neljään vuoteen muodostelmaluistelun lopettamisen jälkeen. Voitte vain kuvitella miltä tuntuu astua jäälle, pelottihan se, mutta sai mut uudelleen syttymään ! Mistä sitä tietää, vaikka alottaisinkin uudelleen mun luistelu-uran, toki enään vain harrastuksena :)

Eilen olimme siskoni ja hänen poikaystävänsä kanssa vähän shoppailemassa ja syömässä Fondassa, sieltä löytyy niin hyviä uuniperunoita nam ! Ilta meni kotona istuessa ja pelatessa hauskoja seurapelejä, sillä minun tätini tuli Tanskasta käymään täällä Suomessa. 



Oon pitkään yrittänyt etsiä nilkkoihin asti ylettyvää harmaata neuletakkia ja eilen shoppailessani eteeni ilmestyikin juuri täydellisen harmaa pitkä neuletakki Bik Bokissa, onnekseni kaikki tuotteet eilen olivat vielä -30% alennuksessa.

Tässä kuvia viimeviikon ostoksistani ja eilisen asu !





Ainiin, jos teillä on linkata hyviä nettisivustoja, missä myydään mekkoja, niin kertokaapas ;)

Love,

Marika

torstai 28. marraskuuta 2013

I'm not going to fight it, I want it all the time

Moikka moi kaikki !


Päivät kun vaan vierivät, joulu ja uusivuosikin tulevat jo ! Viime viikonloppu menikin suht rauhassa, lauantaina oli Kite Surf pikkujoulut, joita vietettiin keskustassa sijaitsevassa italialaisessa ravintolassa Mille Mozarellessa ! Aivan ihana tunnelma ja ravintola kyllä kannattaa testaa,  todella maukasta pikku syötävää. 


Tässä pieni kuva talon antimista:


Tiistaina olikin pientä kiirettä, kun saman päivän aikana pitikin treffata kolmea kaveria. Miian kanssa kävimme hakemassa liput ensiviikolla järjestettäviin Colors Festivaaleille ! Odotan innolla näitä festareita, en ole ikinä päässyt tsekkaamaan näitä bileitä, mutta nyt sitten ajateltiin mennä testaamaan:) 
Myöhemmin illalla näin toista Miiaa vielä, parit kaupat kierreltiin läpi ja illalla kävinme vielä vähän ruskettumassa solariumissa.

Asukuvaa tältä päivältä:

Eilen sain vihdoin väsättyä itselleni uudet kynnet, I'm in love with these !

Tänään olikin rauhallinen kotipäivä, siskoni kanssa kävimme itäkeskuksessa kaupat läpi päivällä ja illalla näin vielä ystävääni Lauraa pitkästä aikaa kahvittelujen ja höpöttelyiden merkeissä :)! 

Tässä kuvia hieman viime aikojen asuista:

 
Ja tämän päiväiset vaatteet vielä;)

Good night everyone !


Love,
Marika

sunnuntai 10. marraskuuta 2013

Happy father's day !!


Ciao kaikki ! Anteeksi, etten ole postaillut muutamiin viikkoihin, ajatukset ollut mulla nyt ihan muualla, eikä motivaatio ole riittänyt blogiin. Lupaan taas kirjoitella nyt enemmän ! 

Tänään on siis isänpäivä, meillä tämä päivä menee kotona oleskellen hyvän ruuan ja leffojen parissa ! Mun viikonloppu on mennyt tosi rennosti, perjantaina kävin kaverin synttäreillä ja sit myöhemmin vielä kävin tsekkaa kaverin dj puuhia vähän Tivolissa, mukavaa oli :) ! Pidemmittä puheitta laittelen kuvia vähän tähän loppuun ! Oikein mukavaa isänpäivää kaikille maailman daddyile :)






Love,

Marika

maanantai 21. lokakuuta 2013

They look right trough, but they don't talk to me

Hellurei ! Hurr, kun tuolla ulkona on jo niin kylmä. Anteeksi etten ole ehtinyt postailla. Ollut kaikenlaista touhuttavaa ja mietittävää, päivätkin vaan vierineet. Kipeänäkin olen ehtinyt olla tässä. Niin paljon duunattavaa tällä hetkellä, aika ei vaan yksinkertaisesti riitä. Kuvasaldo viimeviikolta on melko vähäinen, mutta ruokakuvia kyllä riittää hah :) Viime viikolla näin kavereita ja viikonloppuna käväsin ulkona jälleen, vaikka niin itselleni lupasin vähän taukoa ! 

Tänään näin mun parhaimpia kavereita Sofiaa ja Lauraa kahvittelulla. Sofian tiedättekin jo, mutta Laura ei vielä blogissani olekaan esiintynyt. Hän on yksi maailman ihanimmista kavereista (kuten myös sofiakin). Me kolme olemme kokeneet kaikenlaista yhdessä, ja kerromme kaiken toisillemme. Tämänlaisia kavereita joka ikinen tarvitsee elämäänsä !

Tässä vanha kuva meijän ikimuistoisesta extempore hotelli reissusta:)


Kuvia viime viikolta, 


Oli kyllä maailman parasta salaattia ! Olen yrittänyt nyt pitää ruokavalion raiteillaan, innostunut taas treenaamaan.



Tämän päivän asua;

 
See ya!


Love, Marika